Toiminnanjohtaja

Erityis- ja potilasryhmät

Naiskuoro Esperanza

Helinä-ryhmä

Yksityistunnit


************************


Olen alkujani laulava lastentarhanopettaja, joka kavereiden kannustamana haki ja pääsi sisään Sibelius-Akatemiaan musiikkikasvatuksen osastolle jo ihan aikuisena ihmisenä. Kouluttauduin siis päivätyöni ohessa musiikinopettajaksi ja jatkoin sivussa laulun harrastamista. 

Keksin yhdistää lapset ja musiikin ja työskentelin monta vuotta muskaritätinä, kunnes tavattuani Avan vuonna 2006 tunsin heti, että yhdessä saisimme luotua jotain ihan uutta ja ainutlaatuista - syntyi LauluAvain!

Nyt olen sekä LauluAvaimen toiminnanjohtaja että opettaja. Olen kiinnostunut laulamaan oppimisesta "henkisenä" prosessina. Myös erityisryhmien ja potilasryhmien kanssa työskentelemisen olen kokenut hyvin antoisana. Koulutankin itseäni jatkuvasti ymmärtämään ja oppimaan enemmän näistä mielenkiintoisista aiheista.

Lisäksi luennoin ja koulutan laulamisesta monelta eri kantilta, esimerkiksi muistisairaiden hoitajia ja heidän opettajiaan käyttämään musiikki- ja kulttuurityövälineitä osana hoitotyötä. 

Mottoni? Jokainen ihminen on laulun arvoinen!

Terveisin Tuula Tenni